Muotia koirille

Koirat ovat kulkeneet ihmisten mukana jo todella pitkään, eikä loppua näy. Koirat ovat suosittuja lemmikkejä, minkä lisäksi ne voivat toimia esimerkiksi terapiakoirina tai poliisikoirina. Niille löytyy omia työpaikkoja, ammatteja ja tehtäviä. Ihmiset ovat kuitenkin huomanneet, että jotain voimme vielä lisätä koirienkin elämään.

Täältä tulee koirien muoti! Koirien muodissa parasta on sama, kuin mitä ihmistenkin muodissa – ei ole olemassa yhtä oikeaa tai väärää tapaa tai tyyliä. Koirien muoti voikin olla juuri sellaista, kuin itse kuvittelet, kunhan muistaa, että koira on kuitenkin eläin, eikä se saa päättää monista asioista itse. Kaikkea ei siis kannata pukea koirallekaan, mutta erilaisia asioita voi kokeilla!

Helpoin tapa lähteä miettimään koiran ulkonäköä on kiinnittää huomiota ensin sen hyvinvointiin. Onko koirasi karvapeite kunnossa ja voisiko muoti ollakin jokin pieni asia, joka parantaisi koirasi oloa? Esimerkisi monet lyhytkarvaiset rodut eivät viihdy Suomen talvisäässä, joten sopivan takin tai peitteen löytäminen on helppo ensimmäinen askel.

Sen lisäksi tietysti voi miettiä tyylikysymyksenä koiran pantaa ja talutushihnaa. Ne voi saada helposti sopimaan oman asun kanssa. Lisäksi markkinoilta löytyy paljon hihnoja ja pantoja, joita tehdään vaikkapa käsin. Miten hienoa olisikaan saada koiralle täysin uniikki hihna ja panta?

Uniikki tyyli koiralle voi olla se tarvittava piristysruiske elämään. Hienoa koirien muodissa on myös se, että vaihtoehtoja on paljon. Mitä kannattaa vielä pitää mielessä on ajatus siitä, että koiralle ostamasi asusteet eivät kuormittaisi ympäristöä enää enempää, vaan voisivat jopa olla luonnolle hyväksi.

Kestävää ja mukavaa muotia

Kestävää ja mukavaa muotia

Muoti on hurjaa vauhtia menossa siihen suuntaan, että ylimääräistä kulutusta halutaan vähentää ja tavaran määrää pienentää. Muoti on kuitenkin tärkeä osa yhteiskuntaamme, emmekä pystyisi kaikki kulkemaan samassa kaavussa ja kengissä, vaan haluamme tuoda persoonallisuutta esille.

Tämä on täysin ok ja todellakin hyväksyttävää, mutta muotia voi kuluttaa myös kestävästi. Silloinkin, kun etsit muotiasusteita ja sopivia varusteita koirallesi, voit valita vaihtoehtona kestävän muodin. Käsityönä tai kierrätetyistä materiaaleista valmistetut koirien muotivaatteet ovat tyylikkäitä ja niitä voi kantaa kunnialla.

Lisäksi koirien asusteita löytyy paljon jälkimarkkinoilta, eikä se todellakaan ole huono asia. Kannattaakin miettiä, kuinka tärkeää on oikeasti se, että koirasi ei ole ensimmäinen kyseisen asusteen kantaja, vaan olet yksi osa ratkaisua luonnon säilyttämiseksi ja ostatkin tuotteita käytettynä. Monille tämä on todella tärkeää!

Mukavuus kulkee usein lemmikkien kanssa yhdessä, kuten vaikkapa pitkillä lenkeillä. Kyse ei ole pelkästään omistajan mukavuudesta, vaan kannattaa miettiä lisäksi lemmikin mukavuutta. Ensisijaisesti pitäisi varmistaa, että asusteet ovat sopivan kokoisia, eivätkä aiheuta lemmikille vaaraa.

Erilaiset metalliset osat ja terävät kulmat voivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä. Parasta koirien pukemisessa on kuitenkin se, että heti, jos huomaa asusteen aiheuttavan epämukavuutta, sen voi ottaa mutkitta välittömästi pois. Koira pärjää varmasti ilman pientä asustetta kotiin asti.

Sopivan koon lisäksi valitse sellaiset materiaalit, jotka sopivat teidän elämäänne. Erilaiset koirat elävät erilaista elämää ja kaikki ei sovi kaikille. Asuste, joka oli naapurin lemmikille todella toimiva, saattaa omalle koirallesi olla täysin poissuljettu vaihtoehto. Kokeilemalla selviää paljon ja voi löytää sen omalle koiralle sopivan jutun.

Koirien muodissa kannattaakin pitää silmät auki, kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja löytää sopivimmat ratkaisut. Aloita ostamalla yksityiskohtia, kuten hihna tai panta, sekä laajenna halutessasi muihin muotiasusteisiin. Varmista koirallesi sopiva koko ja toimivuus, sekä pidäthän mielessä, että koirasi todennäköisesti haluaa liikkua, myös asusteet päällä.