Joskus on aika uudistaa vaatekaapin sisältö ja useinkin tuollaisen suuren uudistuksen voi tehdä sellaisessa elämän mullistuksessa, jossa muutenkin rytisee ja rätisee.

Silloin on usein aikaa ja tahtoa myös vaikuttaa omaan tyyliin ja ehkäpä usein myös viedä isoja muutoksia niin omaan ulkoiseen habitukseenkin. Tämä muutos ei ole vakava ja sitä saa tehdä, jos se silloin hyvältä tuntuu. Sitä ei kiellä kukaan. Miten vaatekaappi sitten kannattaa uusia ja järjestää, tähän siihen vinkkejä ja ehdotelmia.

Värimaailman mukainen järjestely

Jos olet sellainen henkilö, joka harvoin jaksaa ihan panostaa siihen, minkä näköisenä lähtee ulos ja liikenteeseen tai aamun kauppareissulle, on kaikkein selkein ja yksinkertaisin uudistaa vaatekaappi niin, että kaikki vaatteet täsmäävät hieman samaan värimaailmaan ja kaikki osaset sopivat keskenään yhteen värien ja sävyjen puolesta. Tässä joutuu usein laittamaan niin kutsutusti jäähylle sellaisia lempi vaatteita, mitä käyttäisi päivästä toiseen, mutta joskus on ihan hyvä sekin, että nämä lempi vaatteet saavat pienen lepotauon. Järjestä siis vaatekaappisi ennen tai jälkeen shoppailureissun sellaiseksi, että sieltä löytyy kolmesta neljään erilaista sävyä ja väriä. Esimerkiksi tuhkan ja vaalean harmaa, vanhan roosan ja vaaleanpunaisen sävyt, pastellin violetti ja vaikkapa tumman violetti sopivat hyvin toisiinsa. Tämän lisäksi kaikki valkoiset ja mustat vaatekappaleet sekä mahdollisesti kaikki sävyjen välillä olevat vaaleat vaatekappaleet sopivat kokonaisuuteen. Muista kun järjestelet värisävyjä, että pidät sen todella minimissään ja et sekoita vahingossa joukkoon lisää ja lisää värisävyjä. Se käy yllättävän helposti. Kun värisävyt on päätetty voit tehdä ostosreissun niin, että otat mukaan tuon kauden parhaat asusteet mitä tulet käyttämään eniten ja siihen nuo kyseiset värisävyt vaikkapa paidan tai helposti kannettavan pienen vaatekappaleen mukaan ostosretkelle ja päätät ostaa vain juuri sen sävyisiä vaatteita. Älä taaskaan tingi tästä ollenkaan, koska muuten ostosreissulta käteen jäävät asiat eivät palvele tätä värimaailmaa ja jäävät kaapin pohjalle tai sekoittavat tyylin taas täysin. Voit myös tehdä tämän päin vastaisessa järjestyksessä. Voit lähteä ensin ostoksille, päättää siellä nähdessäsi sen mikä on kauden väri sen mitä haluat seurata ja panostaa siihen, että ostos retkesi kaikki vaatteet ja asusteet täsmäävät toisiinsa. Sen jälkeen kotiin mennessäsi, voit ottaa koko vaate kertymäsi, kaikki asusteesi, kenkäsi ja ulkovaatteesi ja laittaa hyllyllesi ja kaappeihisi vain ne, jotka sopivat värimaailmaltaan noiden uusien ihastuttavien löytöjesi kanssa. Näin ollen, oli miten kiire tahansa ja miten laiskalla tuulella tahansa kaikki vaatteet sopivat keskenään ja voit olla varma, että mitä vaan yhdistät saat asun sopimaan.

Värimaailman mukainen järjestely

Vinkkejä värimaailma uudistukseen

Ihania omia vaatteita ja asusteita ei kuitenkaan kannata heittää pois, jos on mahdollista, että tulisit käyttämään niitä vielä uudelleen. Silloin kannattaa vaan kylmän viileästi kaivella isoja pahvilaatikoita taikka muita säilytyslaatikoita ja säilöä vaatteet piiloon katseelta ja tärkeiltä vaatekaapin hyllyiltä seuraavaa vaate kaapin järjestely tuokiota ja uusimista varten. Näin kuitenkin säästä paljon tilaa todellisille käyttövaatteille ja silti voit kaivella sen lempi mekkosi takaisin päällesi, jos siltä tuntuu. Ehkäpä ensi kerralla kaikki punaisen sävyiset vaatteesi ja värikkäät kukkamekkosi ovatkin vuorossansa ja silloin nuo hempeät pastellisävyt taas joutuvatkin laatikon pohjille odottamaan uudelleen vuoroaan. Kaappeja kuitenkin lähes jokainen nainen järjestelee suhteellisen usein ja silloin onkin mukava mennä ja löytää vaikkapa muutamankin vuoden takaisin ihanan löydön minkä luuli heittäneensä jo iät ja ajat sitten pois.  

Vinkkejä värimaailma uudistukseen